Satu kertoo Lumikukkulan pienestä kylästä, jonka asukkaat olivat ystävällisiä ja iloisia. Kylän keskellä seisoi kaunis linna, jossa asui Lumikukkulan prinsessa. Prinsessa Elina oli hyväsydäminen ja auttoi aina muita tarpeen tullen. Eräänä päivänä Lumikukkulan metsään ilmestyi paha noita, jonka tarkoituksena oli viedä prinsessa pois ja vallata koko kylä.

Kun noita saapui kylään, ihmiset alkoivat pelätä ja piiloutua koteihinsa. Prinsessa Elina kuitenkin päätti lähteä kohtaamaan noitaa ja selvittämään tilanteen. Hän asteli rohkeasti metsään ja pian hän kohtasi noita-akan, joka nauroi ivallisesti.

”Noita-akka, miksi olet tullut tänne aiheuttamaan pahaa?” prinsessa kysyi päättäväisesti.

”No minä haluan viedä sinut pois tältä rauhalliselta seudulta ja ottaa kaiken vallan omaan käteeni”, noita vastasi kavalasti.

Prinsessa Elina ei kuitenkaan antanut noitalle periksi. Hän käytti taikavoimansa ja loihti noitaa vastaan suuren valon, joka sai pimeyden väistymään. Noidan voimat heikkenivät ja hän huomasi, ettei pystyisi voittamaan prinsessaa.

”Noita-akka, älä tee pahaa, vaan liity sinäkin meidän joukkoomme. Yhdessä voimme tehdä Lumikukkulasta vielä kauniimman paikan asua”, prinsessa ehdotti.

Noita-akan sydän pehmeni prinsessan sanoista ja hän suostui jättämään pahan takansa. Niin Lumikukkulaan saatiin uusi ystävä ja kaikki asukkaat iloitsivat pahan voiton päättymisestä.

Prinsessa Elina ja noita-akka tekivät yhdessä työtä kylän hyväksi ja pian Lumikukkula oli entistäkin onnellisempi paikka asua. Nyt kukaan ei enää pelännyt noitaa, vaan hän oli hyvä henki, joka auttoi muita tarpeen tullen. Pian Lumikukkula tunnettiin kaikkialla onnellisuudestaan ja ystävällisyydestään.

Ja niin prinsessa Elina ja entinen noita-akka elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. He olivat osoittaneet, että ystävyys ja hyvä tahto voittavat aina pahan voiman. Lumikukkula ei enää koskaan joutuisi pelkäämään pimeyden voimia, sillä sen asukkaat olivat oppineet työskentelemään yhdessä ja tukemaan toinen toisiaan vaikeinakin hetkinä.