Jokainen meistä kuuntelee satuja lapsuudessa. Nämä tarinat eivät vain viihdytä, vaan opettavat myös elämänviisauksia. Suomalaisten satujen maailma on täynnä taikaa, luonnonläheisyyttä ja vanhasta kansanviisaudesta kumpuavaa opetusta. Tänään kerron tarinan ”Korpin silmä”, jossa suomalainen luonto ja mytologia kietoutuvat kauniisti yhteen.

Eräänä kylmänä talvena eläimet kohtasivat toisensa järvellä. He olivat tulleet järvelle juomaan. Korppi, joka oli ollut aina ylpeä ja itsekäs, päätti näyttää muille eläimille miten taitava hän oli lentämään. Hän lehahti ilmaan ja alkoi tehdä vaikuttavia ilmamanejaavia, kuten voltteja ja spiraleja. Muut eläimet seurasivat esitystä ihmeissään.

Korppi oli niin vakuuttunut omista taidoistaan, että hän unohti varoa. Samassa hän törmäsi peittotähteen, joka oli kylmä ja terävä kuin jääpeikkojen sydän. Se repäisi korpin toisen silmän irti. Korppi laskeutui nopeasti maahan ja menetti tajuntansa.

Heräsi hän vasta auringonnousun aikaan, ja huomasi toisen silmänsä olevan poissa. Korppi alkoi valittaa ja itkeä. Muut eläimet tulivat katsomaan ja kuuntelemaan korpin surkea tila.

Silloin järveltä kuului ääni. Se oli vanha joutsen, joka tuli järveltä ja sanoi korville: ”Etkö näe, kuinka uusi silmäsi loistaa kuin tähti? Se ei ole menetys, vaan lahja. Sinulla on nyt kyky nähdä entistä kauemmas, korkeammalle ja syvemmälle.”

Tätä korppi ei ymmärtänyt heti, mutta ajan kanssa hän huomasi, että hänen tähtisilmänsä näki pimeässä ja hän saattoi seurata tähtien liikkeitä ja ennustaa tulevaa.

Satu opettaa meille, että menetykset voivat olla myös lahjoja, vaikkemme näe sitä heti. Emme ehkä aina ymmärrä, miksi jotkin asiat tapahtuvat elämässämme. Mutta ehkä ne tapahtuvat, jotta voisimme nähdä maailman uusin silmin, ja oppia kasvamaan ja kehittymään. Jokainen meistä on kuin korppi – meillä on kyky katsoa ylös, nähdä tähdet ja unelmoida suuresti.